Mikä on verk­ko­tun­nus? Mää­ri­tel­mät ja esimerkit

Verk­ko­tun­nus on maa­il­man­laa­jui­ses­ti ai­nut­laa­tui­nen ja erottuva nimi in­ter­ne­tin loo­gi­ses­ti mää­ri­tel­lyl­le osalle, esi­mer­kik­si verk­ko­si­vus­tol­le. Verk­ko­tun­nuk­set kir­joi­te­taan seu­raa­vas­sa muodossa: www.example.com.

Verk­ko­si­vus­to­jen sisältöön pää­se­mi­sek­si tar­vit­ta­vien verk­ko­pal­ve­lin­ten IP-osoit­tei­den muis­ta­mi­nen on ihmisille vaikeaa ja aikaa vievää. Siksi ke­hi­tet­tiin käyt­tä­jäys­tä­väl­li­nen vaih­toeh­to: verk­ko­tun­nus. Se on aak­kos­nu­mee­ri­nen menetelmä, joka helpottaa verk­ko­si­vus­toil­le pää­se­mis­tä.

Mikä on verk­ko­tun­nus?

Verk­ko­tun­nus on olen­nai­nen osa URL-osoitetta (Uniform Resource Locator) ja osoittaa, mistä verk­ko­re­surs­si löytyy hie­rark­ki­ses­ti jä­sen­ne­tys­sä verk­ko­tun­nus­jär­jes­tel­mäs­sä (DNS). Ni­mi­pal­ve­lin vastaa verk­ko­tun­nuk­sen muun­ta­mi­ses­ta IP-osoit­teek­si. Eri­kois­tu­neet verk­ko­pal­ve­li­met huo­leh­ti­vat sitten IP-osoit­tei­den sel­vit­tä­mi­ses­tä. Tämä prosessi toimii samalla tavalla kuin nu­me­ro­tie­do­tus­pal­ve­lu. Käyttäjä kir­joit­taa verk­ko­tun­nuk­sen www.example.com selaimen ha­ku­palk­kiin, ja pyyntö lä­he­te­tään vas­taa­val­le ni­mi­pal­ve­li­mel­le. Saa­pues­saan www.example.com haetaan tie­to­kan­nas­ta ja tal­len­net­tu IP-osoite vä­li­te­tään se­lai­mel­le.

Esi­merk­ke­jä verk­ko­tun­nus­ten ra­ken­tees­ta ja tyypeistä

Täy­del­lis­tä verk­ko­tun­nus­ta kutsutaan täysin mää­ri­tel­lyk­si verk­ko­tun­nuk­sek­si (FQDN). FQDN ilmaisee koh­de­tie­to­ko­neen tarkan sijainnin verk­ko­tun­nus­jär­jes­tel­män hie­rark­ki­ses­sa puu­ra­ken­tees­sa, ja se koostuu kahdesta osasta: isän­tä­ni­mes­tä ja verk­ko­tun­nuk­ses­ta. Seuraava esimerkki on ku­vit­teel­li­sen pos­ti­pal­ve­li­men FQDNmailserver.example.com.

mailserver tar­koit­taa isän­tä­ni­meä, kun taas example.com viittaa verk­ko­tun­nuk­seen, josta kyseinen tietokone löytyy. Verk­ko­si­vus­to­jen yl­lä­pi­dos­ta vas­taa­vien pal­ve­lin­ten isän­tä­ni­mis­sä käytetään yleensä lukua www – www.example.com..

Huomaa, että täysin mää­ri­tel­ty verk­ko­tun­nus eroaa ar­ki­päi­väi­ses­sä käytössä olevista in­ter­ne­to­soit­teis­ta siinä, että se päättyy pis­tee­seen. Tämä johtuu verk­ko­tun­nus­jär­jes­tel­män hie­rark­ki­ses­ta ra­ken­tees­ta, minkä vuoksi verk­ko­tun­nuk­set lue­tel­laan alkaen ylimmältä tasolta ja päättyen juu­ri­tun­nuk­seen.

Oikealta va­sem­mal­le verk­ko­tun­nuk­sen esi­merk­ki­ra­ken­ne on seuraava: juu­ri­merk­ki, ylätason verk­ko­tun­nus (TLD), toisen tason verk­ko­tun­nus (SLD) ja kolmannen tason verk­ko­tun­nus. www.example.com. FQND-muodossa on jopa neljä osaa. Pe­ri­aat­tees­sa verk­ko­tun­nuk­siin voi kuulua kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sen ala­puo­lel­la vielä muita ali­verk­ko­tun­nuk­sia.

Juu­ri­merk­ki

Domain Name Systemin en­sim­mäis­tä tasoa kutsutaan juu­ri­mer­kin­näk­si tai nol­la­mer­kin­näk­si. Täy­del­li­sen verk­ko­tun­nuk­sen (FQDN) juu­ri­mer­kin­tä mää­ri­tel­lään tyhjäksi, eikä se yleensä näy verk­ko­käyt­tä­jil­le. Ni­mi­pal­ve­li­mien ja re­surs­si­tie­tuei­den mer­kin­nöis­sä on kuitenkin oltava täy­del­li­set verk­ko­tun­nuk­set, joissa ylätason verk­ko­tun­nuk­sen jälkeen on piste – www.example.com..

Ylätason verk­ko­tun­nus (TLD)

Koska juu­ri­do­main on mää­ri­tel­ty tyhjäksi, ylätason domainit edustavat nimien sel­vi­tyk­sen korkeinta tasoa. Ylätason domainien hal­lin­noin­nis­ta vastaavat verk­koin­for­maa­tio­kes­kuk­set (NIC). NIC:n tehtäviin kuuluu ni­mi­pal­ve­li­men ylläpito ja toisen tason verk­ko­tun­nus­ten jakaminen TLD:n alle. IANA (Internet Assigned Numbers Authority), joka on in­ter­ne­tin kes­kus­hal­lin­non ICANN:n osasto, erottaa kaksi pääryhmää ylätason verk­ko­tun­nuk­sis­ta: yleiset TLD:t, kuten .com ja .net, sekä maa­koh­tai­set TLD:t (ccTLD:t), kuten .us tai .co.uk. Joitakin yleisiä TLD-tunnuksia yl­lä­pi­de­tään eri­tyis­ryh­mit­ty­mien tai yritysten spon­so­roi­mi­na ylätason verk­ko­tun­nuk­si­na. Tällaisen verk­ko­tun­nuk­sen re­kis­te­röin­tiin voi liittyä erityisiä vaa­ti­muk­sia tai ehtoja. Koska ylätason verk­ko­tun­nuk­set näkyvät verk­ko­tun­nuk­sen vii­mei­se­nä osana, niitä kutsutaan usein ”verk­ko­tun­nuk­sen pääteiksi”. Esi­merk­ki­verk­ko­tun­nuk­ses­sa pääte .com vastaa ylätason verk­ko­tun­nus­ta.

Toisen tason verk­ko­tun­nus (SLD)

Toisen tason verk­ko­tun­nus on vapaasti valittu nimi ylätason verk­ko­tun­nuk­sen alla. Esi­merk­ki­nä voidaan mainita nimi example ni­mi­ti­las­sa com. Toisen tason verk­ko­tun­nus­ten myön­tä­mi­nen tapahtuu aina yhdessä ylemmän tason verk­ko­tun­nuk­sen kanssa. Yleensä yk­si­tyi­sen sektorin NIC-akk­re­di­toi­tu re­kis­te­rin­pi­tä­jä vastaa verk­ko­tun­nus­ten myön­tä­mi­ses­tä yritysten ja asiak­kai­den välisissä suhteissa. Verk­ko­tun­nuk­sia voi ostaa ja re­kis­te­röi­dä täältä.

Kolmannen tason verk­ko­tun­nus

Kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sia kutsutaan luon­nol­li­ses­ti kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sik­si. Täy­del­li­ses­sä verk­ko­tun­nuk­ses­sa (FQDN) ne si­joi­te­taan toisen tason verk­ko­tun­nuk­sen eteen. Li­sää­mäl­lä kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sen voit määrittää alao­soit­teen, joka erottaa eri osiot toi­sis­taan. Verk­ko­tun­nus­ten omis­ta­jil­la on mah­dol­li­suus tarjota muita aloi­tus­si­vu­ja, pal­ve­lui­ta tai pal­ve­li­mia. Kolmannen tason verk­ko­tun­nus­ten yleisiä nimiä ovat www verk­ko­pal­ve­luil­le, m mo­bii­li­pal­ve­luil­le, mail, imap tai pop3 pos­ti­pal­ve­li­mil­le sekä erilaiset maakoodit kie­li­koh­tai­sil­le pal­ve­luil­le. Selkeä esimerkki on verk­ko­tie­to­sa­na­kir­ja Wikipedia. Sivusto voidaan tarjota eri kielillä kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sen ansiosta:

Englan­nin­kie­li­sel­le verk­ko­si­vus­tol­le pääsee käyt­tä­mäl­lä kolmannen tason verk­ko­tun­nus­ta en. Käyt­tä­mäl­lä tunnusta de ohjataan sak­san­kie­li­sel­le verk­ko­si­vus­tol­le. Kolmannen tason verk­ko­tun­nus tarjoaa yri­tyk­sil­le myös mah­dol­li­suu­den osoittaa, että niillä on toi­mi­pis­tei­tä eri paik­ka­kun­nil­la ja että ne haluavat tarjota alu­eel­li­ses­ti koh­den­net­tua palvelua tai tuotetta eril­li­sel­lä verk­ko­si­vus­tol­la saman toisen tason verk­ko­tun­nuk­sen (esim. yrityksen nimen) alla.

Kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­sia kutsutaan usein”ali­verk­ko­tun­nuk­sik­si”. Tämä termi ei kui­ten­kaan rajoitu pel­käs­tään kolmannen tason verk­ko­tun­nuk­siin.